fbpx

Naprapaatti Ossi Häkkinen

Naprapaatti Ossi hoitaa työikäisten ja aktiiviliikkujien kipuja ja vaivoja

Hei!

Olen Ossi, naprapaatti ja personal trainer ja toinen Seppänaprapaattien yrittäjistä.

Valmistuin naprapaatiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta, nykyisestä XAMK:sta vuonna 2012, eli työkokemusta yksityiseltä sektorilta on jo kohta kymmenen vuotta. Olen toiminut aiemmin vastaanotolla mm. Terveystalolla ja Fysioksella ennen kuin perustimme kollegani Jari Mikkolan kanssa Seppänaprapaatit vuonna 2021.

Ammattitaitoani olen täydentänyt erilaisissa jatkokoulutuksissa perehtymällä lisää mm. olkapään ja hartiarenkaan toimintaan, terapeuttiseen harjoitteluun ja liikkeeseen, lannerangan/lantion ja kaularangan manuaaliseen hoitamiseen, akupunktioon kivunhoitomenetelmänä sekä faskiakäsittelyyn.

Erikoisosaamistani ovat työikäisten ja aktiiviliikkujien selkä-, niska- ja olkapäävaivat sekä niiden hoitaminen manuaalisen terapian ja aktiivisen harjoittelun keinoin. Lisäksi olen käynyt vuosina 2020-2021 lisäkoulutuksena fysioterapeuteille suunnatun personal trainer-tutkinnon. Minulta löytyy siis myös osaamista mm. kuntosaliharjoittelun suunnittelusta ja ohjelmoinnista.

Työssäni minua kiehtoo eniten nähdä se muutos mitä asiakkaitteni toimintakyvyssä ja hyvinvoinnissa tapahtuu jo lyhyessäkin ajassa, kun löydämme oikeat keinot ongelmien ratkaisuun. Jos siis haluat eroon vaivoistasi, kehittää arjen toiminta- ja suorituskykyäsi ja lisätä hyvinvointiasi, niin tervetuloa vastaanotolleni.

Naprapaatti Ossille kannattaa varata aikaa mm. seuraavissa tilanteissa:

Naprapaatti Ossi käyttää työssään mm. seuraavia hoitomenetelmiä:

Varaa aika Ossille naprapatiaan alla olevan painikkeen kautta!

Linkki ajanvaraukseen.