fbpx

Faskiakäsittelyt

Faskiakäsittelyä kipuihin ja kireyksiin Jyväskylässä

Lihaskalvo- eli faskiakäsittely on yksi manuaalisen terapian tutkimis – ja hoitomenetelmä. Sitä käytetään kehon erilaisten kiputilojen ja toimintahäiriöiden paikantamiseen ja hoitamiseen.

Faskia (lihaskalvo tai sidekudoskalvo) ympäröi lihaksia ja muita pehmytkudoksia yhdistäen kaikki kehonosat toisiinsa päästä varpaisiin. Faskia jaetaan pinnalliseen ja syvään faskiaan ja syvä faskia jakautuu vielä kaksi- tai kolmikerroksiseksi rakenteeksi. Viskeraalinen faskia on ympäröi ja kannattelee sisäelimiä. Sidekudosrakennetta ovat myös mm. jänteet, nivelsiteet ja nivelkapselit.

Koska faskiarakenteet ovat pitkiä kudosjatkumoita voidaan ajatella, että varsinainen ongelma voi sijaita kauempana kipualueesta. Esim. vanha nilkan nyrjähdysvamma voi alkaa ilmetä myöhemmin lonkan alueen kipuina. Siksi asiakkaan historian tunteminen usein auttaa tutkimisen ja hoidon etenemisessä.

Eri faskiakerrosten välissä on löyhää, nestepitoista sidekudosta, joka toimii ikään kuin voiteluaineena, jotta kerrokset pääsevät liukumaan, liikkumaan ja tuottamaan voimaa vaivattomasti.

Linkki ajanvaraukseen.

Mitä on faskiakäsittely?

Erilaisilla hoito-otteilla (paine, liuku, hankaus, hidas, nopea) stimuloidaan kudoksissa olevia aistinreseptoreita ja saadaan aikaan hoitokohteena olevan lihasalueen jännittyneisyyden vähentyminen. Hoito-otteilla ajatellaan olevan positiivinen vaikutus löyhän sidekudoksen kykyyn liuttaa ja siirtää tiiviimpiä kalvokerroksia. Hoidettava kokee tämän liikkuvuuden lisääntymisenä ja kivun vähentymisenä. Näihin tuntemuksiin vaikuttavat vahvasti myös laajemmin hermoston kautta tulevat viestit.

Jokainen ihminen on yksilö ja faskiakudosten kuten muidenkin rakenteiden toimintaan vaikuttavat niin peruskunto, voimataso, liikkumishistoria, vammatausta, operaatiot, hormonaaliset tekijät, stressi, nukkuminen ja palautuminen sekä kunkin yksilön omat uskomukset, ajatukset ja kokemukset. Kaikki nämä tekijät olisivat tärkeitä ottaa huomioon kuntoutusta ja hoitoa suunniteltaessa ja eteenpäin vietäessä.

Milloin kannattaa varata aika faskiakäsittelyyn?

Faskiakäsittelyä meillä tekee asiaan erikoistunut fysioterapeutti:

Varaa aikasi kipujen ja kireyksien helpottamiseen faskiakäsittelyllä alla olevasta linkistä!

Linkki ajanvaraukseen.